Intunex Oy

Tipunko työelämästä, jos en osaa twiitata?

Suurin osa ammatillisesta oppimisesta tapahtuu työssä. Jos yhä enenevissä määrin työskentelemme verkostoissa ja yhteisöllisillä alustoilla, kuinka käy osaamiseni kehittämiselle, jos en osaa, halua ja/tai ehdi verkostoitua tai käyttää sosiaalista mediaa? Tyssääkö työurani, jos en tajua Twitteriä?

IMG_8222

Yksi vastaus ainakin on varma: verkostotyöskentelyä on aina ollut ja se lisääntyy entisestään. Varsinkaan johto- tai asiantuntijatehtävissä työskentelevä henkilö ei juuri kykene työskentelemään, tai ainakaan kehittymään ilman sparraus- tai yhteistyökumppaneita. Nykypäivän ja etenkin tulevaisuuden tiimit tuntuisivat olevan aina vain virtuaalisempia ja verkostomaisempia.

Onko meillä kuitenkaan tarpeeksi taitoja työskennellä näin? Mistä niitä taitoja saa? Niitä varmaan nykyään jo opetetaankin korkeakouluopiskelijoille. Entä jo työelämässä oleville keski-ikäisille tai eläkeikää lähestyville asiantuntijoille, joiden pitäisi vielä innostua venyttämään työuriaan?

Oman osaamisensa kehittäminen on toki yksilön vastuulla, mutta mitä tapahtuu, jos ympäristö tai elämäntilanne on sellainen, että ei ole mahdollisuutta edes huomata, mihin suuntaan pallo liikkuu? Onko syntymässä uusi työelämästä syrjäytyvien luokka vain siksi, että emme tiedosta vaatimusten muuttuvan, tai tuntuu siltä, että luolamiehen käyttöjärjestelmämme ei pysy uusia taitoja vaativien työmuotojen vauhdissa? Jo nyt moni vanhempi ikäluokka karttaa vaaralliseksi kokemaansa somea, tai kokee ahdistuvansa aina vain uusien työkalujen opettelupakosta.

Tämä syrjäytyminen ei ole vain X- ja sitä vanhempien sukupolvien ongelma. Ympäristö, jossa ei ole turvallisia struktuureja, vaan jossa koko maailma tuntuu kaatuvan syliin uuden teknologian ja viestintäkulttuurin kyseenalaisesta ansiosta, uuvuttaa ja jopa pelottaa etenkin identiteettinsä herkässä rakennusvaiheessa olevia nuoria. Lapsista en uskalla tässä edes puhua.

Oletettavasti on jo iso joukko ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti jättäytyvät sosiaalisen median ulkopuolelle. Facebookin joukkopaoista on uutisoitu säännöllisin väliajoin. Tämä toki heille suotakoon, eihän siellä ole pakko roikkua. Ovatko he kuitenkin tekemässä itselleen karhunpalvelusta? Jos työteko ja oman osaamisen kehittäminen tapahtuu yhä enemmän verkostoissa, jotka vieläpä työskentelevät erilaisilla yhteisöllisillä alustoilla, jäävätkö nämä ihmiset auttamatta jälkeen urakehityksessään? Ja onko yhteiskunnalla varaa siihen, että koulutetut ihmiset eivät jatka elinikäisen oppimisen tiellään, jos oppiminen edellyttää tätä? Moni innovaatio olisi jäänyt syntymättä ilman verkoston voimaa. Nokiankin savuavista raunioista toivotaan mahdollisimman monta uutta kipinää kytemään Protomon, Starttaamon ja Venture Garagen kaltaisiin yhteisöihin.

Tämän kauhuskenaarion edessä opettelen minäkin sitkeästi twiittaamaan. Verkostoissa työskentely ei ole kuitenkaan pelkästään työelämästä tai urakehityksestä tippumisen takia välttämätöntä. All work and no play makes Jack a dull boy.

– Heini Hult-Miekkavaara

Kirjoittaja piirsi aikoinaan sosiogrammeja graduunsa ja tutustuu nyt sosiaalisen median verkostoitumiselle suomiin uusiin ulottuvuuksiin. Hän työskentelee ura- ja rekryasiamiehenä Tekniikan akateemiset TEKissä.

About Heini Hult-Miekkavaara

Career coach at Graduate Engineers and Architects in Finland TEK - trying to crack the secret to managing networked competence in a digitalised world.
Posted on Jun 21st, 2011 Uncategorized  ,  ,  ,  ,  ,  ,  ,  ,  ,  ,  ,  ,

3 Comments

  1. Heini, nostat hienosti kissan pöydälle. Huolestuttavaa mielestäni on, jos koko ilmiölle kääntää selkänsä. Ympäristö, jossa työskentelemme on muuttumassa, halusimme sitä tai emme. Muutos vaikuttaa vahvasti myös liike-elämään.
    EVAn toukokuussa 2011 julkaistussa raportissakin tuotiin esille, että nopeat omaksujat tulevat saamaan kilpailuetua. Hitaat eivät enää saa etua, mutta heidänkin on jossain vaiheessa pakko tulla mukaan.
    Kyse ei ole twiittaamisesta, kuten mainitsit vaan laajemmasta kulttuurillisesta muutoksesta. Kun siihen lähtee mukaan ajoissa, se on aidosti kivaa ja on aikaa kokeilla. #henrysome on yksi todiste siitä.

  2. Kieltäytyykö kukaan nykyään käyttämästä puhelinta ja tietokonetta työtehtävissään? Sellainen asenne rajoittaisi nykyään aikalailla ammatinvalintaa. Varmasti edelleen työllistyy ilman sosiaalisen median käyttötaitoja, mutta auttaisivatko ne työllistymään ja tekemään työtä paremmin, onkin ehkä nyt oleellinen kysymys.

  3. Heini Hult-Miekkavaara

    Hyvä Minna :D Tulevaisuudessa some-välineetkin ovat varmasti samantyyppisiä itsestäänselvyyksiä kuin puhelin. Sitä odotellessa pitäisi vain saada kieltäytyjät tajuamaan, mitä mahdollisesti missaavat – ainakin jos syynä on ennakkoluuloihin perustuva oma haluttomuus.

    Ne, jotka haluaisivat olla mukana kehityksessä, mutta eivät itsestä riippumattomista syistä pääse mukaan, tai eivät ole vielä tietoisia siitä, mitä menettävät, ovat huolenaihe. Itsekin uskon, kuten Terhi kirjoittaa, että on käynnissä paradigmanmuutos. Sink or swim – mutta kuka ehtii oppia uimaan?

    Korkeastikoulutetuille on vielä aika rajoitetusti tarjolla mm. uraohjausta. Silti hekin tarvitsevat tukea työelämä- ja urataidoissa. X-sukupolvi ja sitä vanhemmat ovat työelämässä vielä pitkään (tai ainakin meidän pitäisi olla), joten tarvetta elinikäiselle ohjaukselle on. OKM on hiljan julkaissut elinikäisen ohjauksen strategiset tavoitteet. Toivotaan, että se kehitys pysyy somen vauhdissa :)

Comments are now closed for this article.

 Related Posts