Photos on flickr
Sign up for our mailing list
Copyright © 2009-2013 Intunex Ltd.
Minulta kysyttiin tänään Linkedinissä, miten selittäisin johdolle, mistä sosiaalisessa mediassa on kyse ja mitä siinä olisi kaikkein tärkeintä hahmottaa yritysten kannalta. Ajattelin jakaa tämän päivän parhaan vastaukseni täällä blogissa.
Sosiaalisessa mediassa on yksinkertaisesti kyse yhteisöllisistä, avoimista ja vuorovaikutteisista toimintatavoista sekä viestintävälineistä, jotka helpottavat ihmisten välistä verkottumista, yhteistyötä ja tiedonjakamista.
Organisaatioiden ja johtamisen kannalta sosiaaliseen mediaan liittyy sekä haasteita että mahdollisuuksia. Mahdollisuudet ovat tietenkin suuremmat, ja ne voivat liittyä niin organisaation ulkoiseen kuin sisäiseen toimintaan, joista jälkimmäinen on mielestäni kiinnostavampi ja mutta myös haastavampi. Sosiaalisen median hyötyjä ovat esimerkiksi viestinnän tehostuminen, asiantuntijoiden nopeampi löytäminen ja olemassa olevan osaamisen tehokkaampi hyödyntäminen. Suurin haaste on se, miten sosiaalisen median yhteisöllisiä toimintatapoja opitaan hyödyntämään tavoitteellisesti ja miten näitä toimintatapoja jalkautetaan organisaatioihin. Usein tämä edellyttää olemassa olevien toimintatapojen muuttamista tai kehittämistä.
Suurin muutos perinteiseen viestintään verrattuna on se, että tietoa ei jaeta vain ”yhdeltä yhdelle” tai ”yhdeltä monelle” vaan yhteisöllisesti ”monelta monelle”. Älypuhelimien, tablettien ja muiden vastaavien laitteiden avulla sosiaalisen median sisältöihin, verkostoihin ja palveluihin pääsee käsiksi kaikkialla, ilman että tarvitsee olla kiinni tietyssä (työ)pisteessa. Olemme käytännössä koko ajan kiinni ja yhteydessä toisiimme ja internetin loputtomasti kasvavaan tietomäärään. Tiedon löytäminen ei ole tänä päivänä enää ongelma. Ongelma on se, että sitä on liikaa. Usein tärkeämpää kuin löytää oikeat dokumentti, on löytää oikeat ihmiset ja saada heidät jakamaan osaamistaan ja tekemään yhteistyötä.
Loppujen lopuksi, kyseessä ei kuitenkaan ole rakettitiedettä: tarvitaan avointa, osallistavaa ja vuorovaikutteista viestintää. Johdon tulisi näyttää itse esimerkkiä ja madaltaa siten kynnystä ihmisten osallistua. Samalla pitää tietysti huomioida tietoturvakysymykset, ja miten niihin suhtaudutaan ja varaudutaan. Luonnollisesti johdon tulee ymmärtää teknologisista vaihtoehdoista, mutta kaikkein tärkeintä ymmärtää, että sosiaalisessa mediassa on kyse yhteisöllisistä toimintatavoista ja -kulttuurista, joka ei synny nappia painamalla. Liikkeelle on hyvä lähteä konkreettisista liiketoimintalähtöisistä tarpeista, kuten sisäisen ja ulkoisen viestinnän kehittämisestä, osaamisen näkyväksi tekemisestä tai tuotekehitys- ja innovaatioprosessien parantamisesta.
Tietojärjestelmätyön asiantuntijajärjestö Sytyke ry julkaisi artikkelini parvityöstä Sytyke-lehdessä 1/2013. Lehti on saatavina digiversiona. Koostin artikkelin pohjalta hieman lyhennetyn ja editoidun version tähän alle. Jälkimmäinen versio...
Tutustuin kesällä muutamaan uuteen hyödylliseen ja hauskaan verkkopalveluun, joihin arjen keskellä ei ole riittänyt aikaa perehtyä. Päätin jakaa kokemukseni yhdestä palvelusta, josta uskon olevan iloa...
Perustin noin kuukausi sitten ”HR ja sosiaalinen media” -aiheisen Linkedin-ryhmän sosiaalisesta mediasta erityisesti henkilöstöjohtamisen näkökulmasta kiinnostuneille. Nyt meitä on siellä jo yli 177 jäsentä. Olen...