Vaihdossa ystäväyrityksessä

Sanotaan, että yrityksellä on hyvä olla useampi tukijalka. Huomasin tämän käytännössä, kun yritykseni Ordinaren parilta asiakkaalta jäivät laskut maksamatta ja yhdelle asiakkaalle kävi vakava tapaturma, jolloin jo sovitut työt peruuntuivat viime tingassa.

Marraskuussa ystäväyrittäjäni Janne Ruohisto kertoi, että Intunex on käynnistämässä myyntiä alkuvuodesta ja siihen tarvittiin apujoukkoja. Laitoin Jannelle CV:ni. Sovimme kolmen kuukauden projektista (pari päivää viikossa) ja tammikuussa 2011 sain avaimet toimistolle sekä intunex.fi-päätteisen sähköpostiosoitteen. Ja ensimmäisenä päivänä työpöydällä oli odottamassa omat käyntikortit!

Lisäksi sain kutsun firman sisäisiin Google-dokumentteihin, wikiin, Yammeriin, Scrumyyn ja Dropboxiin. Yritys siis hyödyntää hyvin monipuolisesti erilaisia yhteisöllisiä työkaluja. Minusta ehdottomasti hauskinta on ollut yhteisten Google-dokumenttien kirjoittaminen. Eriväriset kursorit hyppivät näytöllä ja tekstiä tulee lisää siinä silmien edessä. Ei tarvitse lähetellä vedosta edestakaisin sähköpostilla. Näin on syntynyt mm. Intunexin myyntikäsikirja, hakemus Edisteen Piinapenkkiin ja PowerX-tarina. Tykkäsin tarinan Heikistä ja kumppaneista niin paljon, että bloggasin heistä ihan erikseen.

Olen iloinnut siitä, että Intunexissa saa ideoida ja esittää ratkaisuehdotuksensa milloin tuotekehitykseen milloin markkinointiin liittyen. Ideoita kun tuntuu joskus tulevan yli oman tarpeen. Hyvä, jos päätyvät hyötykäyttöön. Kun Oskari Niitamo liittyi tiimiin helmikuun alussa, ideamylly sai vielä lisää kierroksia. Sinä päivänä, kun suunniteltiin foliohattujen taittelemista aivovuodon estämiseksi, kävi sääliksi seinänaapureita. Nauru ei voinut olla kuulumatta sinne.

Mutta sitä oikeaakin myyntityötä on tehty ja käyty asiakkaiden luona. xTunen vastaanotto on ollut hyvä. Tuliaisina viemämme sydänmarmeladit ovat aina saaneet hymyn asiakkaiden huulille. Kukaan ei ole kieltäytynyt seuraavasta tapaamisesta, vaan innostus on ollut silminnähtävää. Hyvää tuotetta on kiva myydä!

Aktivoiduin oman yrityksenikin puitteissa xTune Hubissa, jossa pienet yritykset voivat jakaa osaamista ja auttaa toisiaan. Kun sain konkreettista apua, huomasin, miten hienolta se tuntuu. Sosiaalisessa mediassa eri alustat ovat vain välineitä ihmisten kohtaamiseen ja suhteiden luomiseen. On mielenkiintoista ja inspiroivaa nähdä, miten sama tapahtuu yritysten välillä. Pienet yritykset löytävät toisiaan ja verkostoituvat. Uskon, että tulevaisuudessa pienet yritykset voivat parvena asettua samalle viivalle suurten toimijoiden kanssa tarjouskilpailuissa. Onnistuneita esimerkkejä tästä löytyy jo!

Koen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut olla vaihdossa Intunexissa. Sillä on pieni, mutta aivan loistava tiimi.Tiimi ei ole mitään ilman johtajaa, joka tietää mihin on yritystään viemässä. Ja jotta tietää, minne yritys on menossa, pitää olla isompi päämäärä. Janne haluaa auttaa ihmisiä auttamaan toisiaan ja tekemään yhteistyötä, parvina ja tekemään tästä maailmasta parempaa paikkaa. Tavoite ei ole ihan pieni, mutta kaikki on mahdollista. Yhdessä.