Tag Archives: motivaatio

Miten Intunex syntyi?

Kaksi vuotta sitten havahduin siihen, miten monet ihmiset tunsivat olevansa leipiintyneitä työhönsä.
Työssäni uraohjaajana olin auttanut satoja ihmisiä tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan, ja tiesin, että jokaisella ihmisellä on luontainen halua kehittyä sekä toteuttaa itseään. Kuitenkin suuri osa ihmisestä kertoi menevän työpaikalleen lannistettuina, itseluottamuksen, motivaation ja oppimishalun kadottaneina. Samaan aikaan yritykset julistivat uusista menetelmistä houkutella, sitouttaa ja motivoida henkilöstöä sekä parantaa heidän suoriutumistaan. Ryhdyin miettimään, miksi yritykset epäonnistuvat pyrkimyksissään näin pahasti? Eikö yritykselle ole järjettömän tehotonta ja kallista, jos iso osa heidän työntekijöistä kokee olevansa lannistettuja ja leipiintyneitä työssään?